Pakko valitella vielä jostain tällekin yötä, näköjään. En välttämättä olisi halunnut valittaa, vaan minkäs teet. Isä osti tuossa torstaina Alkosta kolmen tähden Jallupullon. Ajatteli tehdä siitä nätisti joinakin iltoina itselleen jonkinlaisia drinksuja, ja mikäs siinä.

Eilettäin se sitten aloitti pullonsa. Drinkkejä se tekikin, ja ihan nätisti otteli. Tietysti Jallu nousi sille hieman päähän, mutta eihän se nyt ole mitenkään ihmeellistä. Se meni sitten illan päälle kiltisti nukkumaan ja heräsi aamulla pirteänä ylös. Jopa pirteämpänä kuin minä, että joo, en voi tosiaan valittaa.
 
Tänään se innostui sitten maistelemaan näin illasta lisää. Jossain vaiheessa totesin, että maistua taitaa tosiaan. Tuossa vaiheessa pullosta oli jäljellä vielä yli puolet, että vaikka se olikin maistunut, niin ei ehkä siinä määrin, kuin minä pelkäsin ja ajattelin. Isä totesikin, että minun kannaltanikin on paljon parempi, ettei hän ala nyt harrastaa noita juomatouhuja. Juu, minä myöntelin. Olen kyllä ihan samaa mieltä asiasta.
 
Yhtäkkiä isä kuitenkin ilmoitti, että lähtee käymään tuossa lähellä sijaitsevassa pubissa korkeintaan kahdella paukulla, ja tulee sitten takaisin. Minä ihmettelin, mistä se nyt yhtäkkiä moisen kipinän sai. En yrittänyt sen kummemmin taivutella sitä jäämään kotiin, totesin vain, että suosittelisin kyllä sitä kotiin jäämistä. Isä kuitenkin tilasi itselleen taksin, ja lähti kiireen vilkkaa sen kummemmin laittautumatta.
 
Joo… No, minäpä sitten kävelin äskettäin olohuoneen puolelle ja vilkaisin kirjahyllyn päällä olevaa Jallupulloa. Aika tyhjältähän se kyllä näyttää, pohjalle on jätetty sellainen vajaa sentti juomaa. Että enäähän ei kyllä epäilystä ole ainakaan siitä, mistä se baariin lähtökipinä sitten tulikaan.
 
Tuntuu vähän typerältä valittaa tällaisesta asiasta. Isä on aikuinen ihminen, ja minäkin olen jo aikuinen. Mitä minä siis tässä valitan ja huokailen. Totta kai isällä on oikeus käydä baareilemassa, jos niin haluaa. Mutta sitä minä vain tässä mietin, ettei sille jäisi tuo homma sitten päälle. Ensinnäkään en kovastikaan toivo sitä, että se tulisi täysin umpitunnelissa kotiin. Tai että se sitten seuraavana päivänä jatkaisi tuota touhuansa. Joskus niinkin on käynyt, ja nyt varsinkin sen työtilanteen takia vitutus voi olla sen verran korkealla, että niin saattaa käydäkin.
 
Minua vain ottaa aivoon, että luvataan olla ottamatta vedoten minun äitini vasta sattuneeseen kuolemaan, ja sitten kuitenkin otetaan. Tuntuu, että taas minä jäin yksin. Taas kerran viina - tai yleensäkin alkoholi - osoittautuu jollekin ihmiselle tärkeämmäksi kuin minä. Kivaa, niin kivaa. Ehkä minä liioittelen, ehkä en. Voiko ihminen tuntea tunteitaan liioitellusti?