Minun oli alun perin tarkoitus aloittaa kirjoitus, jossa käsittelen vastikään tapahtunutta äitini kuolemaa. Aloitin, kirjoitin muutaman sanan, mutta sitten en pystynytkään. Poistin aloitukseni. Taitaa olla liian aikaista käsitellä tapahtunutta. Pelkään, että sattuu liikaa – kipu tuntuu välillä sietämättömältä.

Minun oli muuten myös äskettäin tarkoitus puhua Miehelle tunteistani ja ajatuksistani. Olin jo suunnitellut keskustelun kulun. Minun oli tarkoitus kysyä pitkitetty kysymykseni: ”Kuulehan, pitäisikö meidän…?” Johon Mies olisi vastannut kysymällä, että ”Miksi?” Tähän minä taas puolestani olisin vastannut kertomalla minua vaivaavista asioista, joita en kaikkea ole tännekään edes tietenkään ehtinyt kertomaan.
 
Mutta ei. Jälleen kerran sorruin siihen, mihin olen monesti ennenkin sortunut, ja mihin aikomani asiat ovat monesti ennenkin kaatuneet; hiljaisuuteen. Hiljaisuus, syvä hiljaisuus, hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Sellaiseksi voisi minun vaitioloani kuvailla. Ajatuksia ja sanoja olisi paljon, mutta ei ketään, joka ne oikeasti sanoisi ääneen.
 
Typerää. Miksi ihminen ei voi vain aukaista suutaan, jos kerran jotain sanottavaa on? Tuota mieltä olen ollut aina – enkä pelkästään muiden ihmisten kohdalla. Se suunsa avaaminen vain on yllättävän vaikeaa, kuten olen kyllä monesti aiemminkin todennut.
 
Voi ehkä sanoa, että keskustelimme, osittain. Kerroin Miehelle huomispäivän kulusta, jolloin hän kysyi, että tavattaisiinko mekin sitten huomenna. Myöntelin vain mekaanisesti, että ”Joo joo”, ja samaan aikaan pyörittelin mielessäni sanoja, jotka halusin sanoa. Puskin suustani ulos erään lauseen, jota Mies alkoi hämmästellä. Mies ei ymmärtänyt, mitä höpötän. Hän ei jaksanut keskustella tällä hetkellä asiasta. Minä taas en keskustelua odottanutkaan, ja kehotin miestä miettimään, kyllä ne asiatkin siitä valkenisivat.
 
Valitettavasti suunnilleen tämän jälkeen keskusteluumme tuli ikävä katkos, jonka minä pyrin tasan nyt paikkaamaan. Katsotaan sitten myöhemmin, mitä vielä tälle ”iltaa” tulen tänne blogiini valittelemaan.