Minua vaivaa se, etten ole puhunut Miehen kanssa tämän vuorokauden puolella yhtään kertaa. Luultavasti Mies nukkuu vielä tähän aikaan, mutta herää kuitenkin ennen puolta päivää – oli sitten kuinka krapulainen hyvänsä. Eilen yöllä tulin kuitenkin luvanneeksi itselleni, etten soita Miehelle ennen kuin vasta joskus neljän jälkeen. Katsotaan, pysynkö päätöksessäni vai luistanko siitä jälleen kerran tunnekuohujeni vuoksi. 

Tottahan toki haluaisin soittaa Miehelle kuullakseni pelkästään sen äänen, mutta kuitenkin olen aika loukkaantunut. Minusta tuntui eilen aika pahalta kuulla niitä asioita, joita Mies sanoi – riippumatta siitä, että se oli humalassa. En minä niitä märehdi enkä toki ole menettänyt yöunianikaan niiden sanottujen sanojen vuoksi, mutta kyllähän tässä tietysti kaikenlaista on tullut miettineeksi, ja mietityttää edelleen.
 
Yritinhän minä toki Miehelle soittaa silloin ennen nukkumaan alkamistani, noin puoli neljän aikaan yöllä. Ajattelin, että baarit ovat silloin juuri sopivasti menneet kiinni, ja Mies on varmaan lähdöllään tai juuri lähtenyt kotiinpäin. Mutta koska Mies ei vastannut puhelimeen, arvoitukseksi jäi, mitä se siellä oikein touhusi ja missä kunnossa. Mies varmaan oli nukkumassa, kun ei vastannut. Totta kai mieleeni juolahti toinen toistaan karmeampia kauhukuvia siitä, mitä Mies itse asiassa parhaillaan olikaan tekemässä – mutta oikeastaan, vaikka olisikin, niin eipä se minun asiani ole.
 
Tuntuu typerältä hokea tuota koko ajan. Siis ettei joku ole minun asiani tai minun ongelmani tai ettei joku kuulu minulle. Mutta hoen sitä itselleni sen takia, että stressaisin edes vähän vähemmän. Jos ajattelen kaikkien asioiden kuuluvan minulle, olen pian hourulassa. Ainakin, jos tämä elämä Miehen kanssa jatkuu tällaisena – mitä se luultavasti tulisi olemaan vielä pidemmän aikaa.
 
Mieleni olisi muuten taas eilen tehnyt mieli aukaista suuni, ja kysyä, pitäisikö meidän erota. Mutta en tehnyt niin, koska ajattelin Miehen olevan humalassa, ja järkeilin, että meidän olisi parempi puhua noista asioista sitten, kun Mies tosiaan on selvin päin. Kuten jo aiemmin taisin sanoakin. En haluaisi tehdä hätiköityjä päätöksiä enkä pilata kaikkea siksi, että toinen sattuu olemaan humalassa. En missään nimessä ala vähättelemään Miehen sanomisia, koska kyllähän nuo hänenkin ajatuksensa jostain mahtavat kummuta. Kuitenkin järkevään keskusteluun taidetaan pystyä vain, jos molemmat osapuolet ovat selvin päin ja sopivan rauhallisia.
 
Harmi vain, että selvin päin Miehen kanssa keskustelu kaatuu monesti siihen, ettei Mies jaksa juuri nyt keskustella. Mistä minä tietysti suutun. Itse en juuri koskaan sano Miehelle, etten jaksa keskustella – vaikka emmehän me selvästikään ole yhtään kertaa oikein varsinaisesti keskustelleet, niin paljon mustia aukkoja tässä hommassa on. Krapuloissaan Mies ei tietenkään jaksa eikä halua keskustella, joten en edes viitsi harkita sitä vaihtoehtoa, että puhuisin hänelle tänään. Sitä paitsi luulen, että Mies jatkaa tuota samaa rataa vielä tänäänkin. Ja sitä paitsi, niin kauan kuin minä olen täällä, en ala käsittelemään ongelmia ratkaisuluontoisesti puhelimitse, parempi sen kanssa on puhua sitten paikan päällä.
 
Ai niin. Yöllisessä kirjoituksessani valittelin, miten aikuiset ihmiset eivät voi puhua suoraan yms., ja että miten Mies syyllistyy tähän aivan jatkuvasti. Mies ei kuitenkaan ole suinkaan ainut laatuaan, ainakaan minun kohdallani. Tuntuu, että yleisesti suurin osa ihmisistä, jotka minun kohdalleni ”sattuvat”, on sellaisia. Että suoraan ei sanota – ei uskalleta, tai ei viitsitä, tai ei vain saada sitä turpavärkkiä auki. Sitten itse saat lypsää ihmisestä totuuden ulos oikein nyhtämällä sulka kerrallaan. Ärsyttävää.