Vain jokunen hetki sitten kirjoitin kommunikaatio-ongelmista, enkä kyllä ollenkaan syyttä. Kirjoitin myös yrittäväni paikata ilmennyttä äkillistä kommunikaatio-ongelmaa. Tämä ei suinkaan ollut pelkkää puhetta, mutta niin omistautunut kuin asialle olenkin, en todellakaan päässyt lähellekään tavoitettani.

Keskustelimme kyllä, vaan keskusteluhan ei tietenkään mennyt, niin kuin olisin toivonut. Tietenkään keskustelun ei tarvitse noudattaa mitään tiettyä kaavaa, eihän sellaista voi edes olettaa. Kuitenkin yleensä vastaavanlaisten keskustelujen tarkoitus on, että toinen osapuoli a) ottaisi myös minut ja ajatukseni kunnolla kuuleviin korviinsa b) yrittäisi ymmärtää minua ja ajatuksiani edes jollakin tavalla, sekä c) vaikkei ymmärtäisi minua tai ajatuksiani, niin kuitenkin yrittäisi jotenkin huomioida molemmat.
 
Mutta, kuten jo todetuksi tuli, tämä ei mennyt todellakaan niin kuin olisi pitänyt. Mutta kuinka voisi muuta olekaan, kun menin itse puihin, ja Mies entistäkin enemmän metsään. Ja kuinka Mies voisi olla menemättä metsään, kun minä en saa suutani tarpeeksi auki?
 
Toisaalta Mies tietää varsin hyvin ajatukseni, ellei hän sitten kuvittele saavansa käännettyä pääni kuitenkin jollain keinolla, kuten hän ilmiselvästi tuntuu kuvittelevan. Tämä käy selväksi hänen puheistaan. Mies pitää itsestään selvänä sitä, että myönnyn kuitenkin, jos hän vain käyttää tarpeeksi aikaansa taivutteluun. Taivuttelu itsessään on tietysti hyvä asia, jos sen tekee oikein, mutta tässä tapauksessa olisi nyt parempi jättää taivuttelut keskeen.
 
Taivuttelu ei ole ratkaisu meidän ongelmiimme. Tai ongelmaan, joka nyt tässä meneillään on.
 
Mikä meidän ongelmamme sitten on? Puhuin yhdestä ongelmasta, mutta oikeastaan niitä on kuin onkin kaksi. Toisaalta ne liittyvät toisiinsa, joten pitäisikö sittenkin puhua vain yhdestä ongelmasta? No, ensimmäinen ongelma on tietysti se, ettei Mies kuuntele minua. Tai kuuntelee tietysti pakostakin jonkin verran, mutta tunnen, ettei tarpeeksi. Tarkoitan, ettei Mies kuuntele eikä suostu näkemään tarpeitani suhteessa. Se jos mikä on huono juttu.
 
Nyt te ajattelette, että ehkä en osaa itse ilmaista tarpeitani tarpeeksi selkeästi Miehelle. Mutta miten näin voisi olla, kun juuri äskettäin kerroin hänelle ihan kyllin selvästi ja suorilla sanoilla, mitä haluan ja mitä en halua. Mies totesi vain, että ”Ahaa”, mutta jatkamatta varsinaisesti sitä keskustelua sen kummemmin alkoi puhua siitä, miten kuitenkin nimenomaan saa minut taivutelluksi oman tahtonsa jatkeeksi.
 
Ärsyynnyin, koska en oikeasti pidä siitä, että minua ei oteta huomioon. Varsinkin tällaisessa asiassa.