Mies muuten valitteli minulle tänään, että miksi ihmeessä en illemmalla ottanut puhelinta kauniiseen käteeni ja soittanut hänelle. (Mies ei nyt itse pysty soittamaan sattuneesta syystä.) Huokaisin, että soittamiseni meni niin myöhäiseksi, että päätin sitten jättää kokonaan soittamatta. Mies tiedusteli, missä oikein sitten meni niin myöhään ja missä minä olen ollut. Vastasin totuudenmukaisesti olleeni vain täällä ”kotosalla”, mutta että tekemistä on ollut jonkin verran.

Oikeastaan tekemiseni on ollut vain turhanpäiväistä, muun muassa lueskelua ja netin selailua, mutta näiden parissa aika onkin sitten vierähtänyt niin, että minä olen kerta kaikkiaan unohtanut soittaa Miehelle. Lisäksi nyt isäni jouduttua pakkolomalle määräämättömäksi ajaksi, en viitsi koko ajan olla puhelimessa tai puhelimen ääressä.
 
Tänään minun piti taasen soittaa Miehelle nimenomaan illasta, mutta soittaminen jäi sikseen. Olen jälleen kerran nukkunut, katsellut telkkaria, ollut koiran kanssa pihalla, lueskellut ja surffaillut netissä. Siinä on puhelimet jääneet nyt kyllä aivan toiseksi, mikä on sinänsä ihan positiivinen asia. Toisaalta kuitenkin harmittaa, koska olisin halunnut kuulla Miehen äänen… Inspiraatiota soittamiseen vain ei tahdo löytyä, koska Miehellä tuntuu aina nykyään olevan mahdottoman kiire, soitinpa sitten mihin vuorokauden aikaan tahansa. Öisinhän Mies tietysti nukkuu, mutta päivällä se tuntuu olevan jatkuvasti menossa.
 
Kevään merkkejä ilmassa, siis. Totta kai on ihan luonnollista sinänsä, että kun kevät alkaa tulla ja ilmat paranevat, ihmiset (Mieskin) heräävät horroksestaan ja nousevat talviuniltaan puuhastelemaan enemmän ja enemmän. Mutta sen sijaan, että Mies varsinaisesti puuhailisi mitään varsinaisesti, se kärrää edes takaisin oman ja kavereidensa mökkien välillä. Ja kun kavereita on paikalla, naiset jäävät usein taka-alalle. Ainakin Miehellä ja sen kaikilla kavereilla.
 
Totta kai pitää olla muutakin elämää, kuin nainen, jonka kanssa on jotain. Minäkin tarvitsen oman aikani, jopa omaa tilaa, ja omia juttuja… Kaikki tarvitsevat niitä, vaikka olisivat avioliitossa. Ei sen kumppanin tarvitse olla nenän edessä 24/7, jotta liitto onnistuisi. Omia juttuja tarvitaan minusta nimenomaan siihen, että liitto paremmin kestäisi. Mutta niin… Onko kuitenkaan oikein koko ajan laiminlyödä kumppania kiirehtimällä paikasta toiseen ja heilumalla ties missä riennoissa kavereidensa kanssa? Kyllä sitä aikaa pitäisi löytyä jutteluun enemmänkin kuin kolmenkymmenen sekunnin verran. Tuossa ajassahan sitä ehtii sanoa vain lähinnä, missä on ja kysyä toiselta, missä tämä puolestaan on. Sen jälkeen onkin sitten aika toivottaa, että ”Soitellaan myöhemmin kun tässä on nyt vähän kiire.”
 
Jokainen ymmärtänee, ettei tuollainen käytös todellakaan rohkaise soittamaan. Kuitenkin huomasin ihan selkeästi Miehen äänensävystä, että se oli odottanut minun soittavan sille ja toivonut, että soittaisin. Ehkä jopa pettynytkin ja hämmästynyt, kun en ollut soittanut. Mutta järjestäisi itsekin vähän aikaa minulle, kun satun sille soittamaan. Sitten voisin suhtautua tuohon soittamiseen jopa vähän vakavammin.