En ole soittanut Miehelle koko iltana sen jälkeen, kun taas vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan kiireellisesti. Mies kertoi tällöin olevansa menossa kohti ”tuota taloa”, jonka kuvittelin tietysti tarkoittavan Miehen omaa asuntoa. Yllättäen Mies ilmoittikin olevansa erään J:n pihassa, ja sanoi, että jos vaikka soiteltaisiin myöhemmin. Tuskastuneena minä löin puhelimen kiinni, ja päätin ihan oikeasti soittaa Miehelle vasta seuraavana päivänä. Miksi minä Miehelle soittaisin, kun hänellä tuntuu jatkuvasti olevan kiire, eikä aikaa näy minulle riittävän edes viiden minuutin vertaa? Tai no, ehkä juuri sen verran… 

Aiemmin päivällä mainitsin Miehelle tästä asiasta. Mies soitti itse minulle ja vaihtoi jälleen kerran (no yllätys yllätys) muutaman hätäisen sanan kanssani. Sitten hänelle tulikin kiire, ja hän pyysi minua soittamaan itselleen noin tunnin päästä. Minä tuhahdin kyllästyneenä, että ehkäpä minun pitäisi soittaa Miehelle vasta seuraavana päivänä, kun hänellä kerran on jatkuvasti noin kiire. Mies tuhahti, että siinä tapauksessa minun ei tarvitse soittaa hänelle ollenkaan. Hiljaisuus. Noinko samantekevä minä Miehelle olen, tuli mieleeni. Tai ehken sittenkään. Mies on omalaatuinen, todella. Pienen tauon jälkeen Mies kysyi, kumman valitsen. Tarkoitti siis, soitanko hänelle tunteroisen päästä, vai olenko soittamatta. Naurahdin, ja sanoin soittavani. Mies naurahti, ja lopetimme puhelun suhteellisen hyväntuulisina.
 
Parin tunnin päästä minä soitin Miehelle. Ei se ollut huomannut edes sitä tunnin viivytystä, mutta ihan hyvä niin. En kai minäkään ehdi päivystää puhelimen ääressä ja olla jatkuvasti valppaana, että millä kellon lyömällä minun pitää joko vastata puhelimeen tai ottaa se käteeni ja soittaa sillä Miehelle. En edes halua. Täällä ollessani olen pyrkinyt aika paljon eroon puhelimesta. Siis totta kai minä olen omalla tavallani edelleen riippuvainen puhelimesta, mutta olen vain pyrkinyt keksimään itselleni muutakin tekemistä, kuin puhelimessa istuminen. Elämässä on paljon muutakin, mutta tuntuu, ettei Mies näe sitä asiaa minun kohdallani. Se kai vain olettaa, että istun puhelin kourassa odottamassa sen soittoa, tai sitä hetkeä, kun itse voin soittaa sille ja jutella sen kanssa. Sori veri, ei se niin mene. Jonkun pitäisi vain ehkä kertoa tämä Miehelle.
 
Ps. Miksi kirjoitan tällä fontilla, kun aiemmat kirjoitukseni olen kirjoittanut toisella fontilla? Tämä tuntuu paljon mukavammalta ja miellyttävämmältä tällä hetkellä. Kaipaan tällaista… no, miten sen nyt sanoisi. En tiedä. Tuntuu vain hyvältä ajatukselta kirjoittaa tällä, ei kai siihen sen kummempia syitä tarvi olla. Ehkäpä kuitenkin taas ”huomenna” jatkan kirjoittamistani vanhalla tutulla fontilla. Hyvää yötä, vaikka kohta kait sitä pitäisi jo nousta.