Mies on koko päivän tuntunut olevan jotenkin kumman välinpitämätön minua itseäni kohtaan. Tuntuu, että sitä ei kiinnosta oikeastaan minä, minun hyvinvointini tai ajatukseni tippaakaan. Sen sijaan Miehellä on mielessään monta muuta minuun kyllä liittyvää asiaa, jotka kuitenkaan eivät vastaa sitä, miten toivoisin Miehen suhtautuvan. Itsekin kyllä koko puhelun ajan teeskentelin mahdollisimman välinpitämätöntä, ja pyrin muutenkin käyttäytymään koko keskustelun ajan mahdollisimman neutraalisti. Tarkoituksella en sanonut mitään hempeää Miehelle. Ajatukseni oli, että sanokoon itse, jos haluaa, tai olkoon sitten sanomatta.
Tänään olen taas jälleen kerran miettinyt minua ja Miestä monelta eri kantilta ja tullut siihen tulokseen, että halusin tai en, niin pidän kuitenkin Miehestä. Tekisi mieleni lisätä, että ”ja haluan olla hänen kanssaan”, mutta oikeammin sanottuna haluan selvittää asiani Miehen kanssa sillä tavoin, että pääsen puusta pitkään sen kanssa, mitä olenkaan oikeasti tekemässä. Siis Miehen suhteen. Sehän tässä on olennainen asia. Mikään muu ei oikein pääse rullaamaan niin kauan, kuin suhteeni Mieheen junnaa paikoillaan, enkä edes oikein tiedä, millaiseksi suhdettamme sanoisin – paitsi kehitystä kaipaavaksi.
En ole muuten aivan varma, onko Mies oikeasti ollut välinpitämätön, vai onko tämä jotain omasta hermoilustani aiheutuvaa kuvittelua. Siihenkin kun olen ikävä kyllä hyvin taipuvainen. Toisaalta jos toinen sanoo koko ajan vain ”Jaa”, ”Jassoo”, ”Vais niin”, niin eikö sekin jo kerro jotain? Ei se ainakaan minusta varsinaisesta kiinnostuksesta kieli. Niin, Miehen kommentit olivat vastaavia koko keskustelumme ajan, ja aiheita suoraan sanottuna oli melkoisen laidasta laitaan.
Tosin, Mies oli kyllä hyvin, hyvin väsynyt. Hän haukotteli ja kävi loppujen lopuksi melko aikaisin nukkumaan omista tavoistaan todellakin poiketen. Tulipa tässä mieleeni, että saatan ehkä hermoilla turhaan. Voi olla, että Mies oli välinpitämätön, mutta että välinpitämättömyys saattoi johtua Miehen väsymyksestä. Tiedänhän itsekin, että pohjattoman väsyneenä minulla ei ole mitään kovin järkevää asiaa, eikä niitä sanoja muutenkaan tahdo löytyä. Paitsi sanoja tyyliin ”Jaa”, ”Jassoo” ja ”Vais niin”. Ehkä minun ei siis pidäkään huolestua Miehen välinpitämättömyydestä, vaan Miehen yöunista.
No, oli miten oli. Keskustelun aikana huulilleni nousi erinäisiä kysymyksiä, (kuten "Olenko oikeasti sulle noin samantekevä?" tai "Kuule, onko sulla ollut yhtään ikävä mua?") joita en kuitenkaan kysynyt ääneen, koska en halunnut... niin, mitä? En halunnut näyttää, etten itse ole niin välinpitämätön, kuin annan ymmärtää? Että minulla kuitenkin on ikävä Miestä, vaikka en sitä ääneen ole tänään sanonutkaan yhtään kertaa tai muutenkaan antanut juuri sitä ymmärtää? En edes oikein tiedä, miksi teen niin kuin teen. Tuntuu vain, että jos kerran toinenkin vetää tuolla linjalla, niin mikä minä olen sitten osoittamaan kiintymystäni tai kaipuutani millään lailla. Sitä saa mitä tilaa. Nukkukoon öisin, että jaksaa keskittyä välillä minuunkin.
Kommentit