Miksi mikään ei tunnu onnistuvan, vaikka kuinka yrittää? Miksi kaikki paska tapahtuu juuri silloin, kun tunnelin päästä näyttää pilkottavan valoa ja sitä kerkeää jo huokaista luullessaan, että nyt alkaa helpottaa? Miksi kaiken ja kaikkien pitää juuri silloin alkaa harata vastaan?!
Serkkuni mukaan paskan määrällä on aina joku tietty vakio, joten piakkoin joku tulee tarvitsemaan minunkin kasaani. Toivonpa todellakin, että näin on. Muutoin minusta on tulossa hyvää vauhtia erittäin katkeroitunut pessimisti.
Juu. En edes ymmärrä, miten tämä on mahdollista. Yrityksen puutteesta minua ei ainakaan voi moittia, ei todellakaan. Sanottakoon, että minähän jopa eilen illalla sain sen suukkuni vihdoin ja viimein auki. Kerroin siihen hengen vetoon kaikki juuri sillä hetkellä mielen päällä olevat asiat. Pääaiheena oli tietysti Homman toimiminen – tai pikemminkin se, miten se ei tällä tavalla vedettynä toimi sitten tippaakaan. Esitin myös omia näkemyksiäni siitä, miten minusta Homma pitäisi hoitaa. Kehotin kuulijaani miettimään asiaa ihan kunnolla.
Jäin sitten odottamaan vastausta kieli pitkällä. Tänään kaiken pessimistisyyden keskellä meinasin jo luovuttaa, koska usko meinasi kertakaikkisesti loppua. Kunnes yhtäkkiä sain sen kauan kaivatun vastauksen. Valitettavaa on se, että vastaus ei ollut aivan sellainen, kuin minä odotin. Vastaus minun esittämiini asioihin ja kysymyksiin kuului suunnilleen näin: ”Olet oikeassa, mutta jutellaan niistä sitten myöhemmin.” Ja minä kun odotin, että kuulijani esittää myös omia ajatuksiaan sen sijaan, että myöntää minun olevan oikeassa.
Toisaalta tuonhan voisi ajatella niinkin, että kuulijani on minun kanssani samoilla linjoilla eikä hänellä ole asiaan sen kummemmin lisättävää. Toisaalta se, että joku on oikeassa ja että minä myönnän sen, ei tarkoita sitä, että olisin hänen kanssaan aivan pakosti samaa mieltä. Hmm, hyvin monimutkaistahan tämä on, mutta ei kai se sitten auta kuin odotella. Minua vain tympäisee, että kaiken odotuksen jälkeen minut siirretään taas odottamaan. Voi jumalauta, eikö tässä nyt ole odotettu jo aivan tarpeeksi?! Ilmeisesti ei.
Ihmisen veljen kanssa paljon juteltuani tämä veli heitti erään kommentin, joka ei ainakaan kauheasti kohottanut mielialaani. Tuntuu vähän, että tällä Veljellä on ihan omat intressinsä sanoa asioita noin, niin kuin se niitä esittää. Varmaksi en voi tietenkään väittää, mutta siltähän tämä vähän tuntuu. Niin minä olen ollut huomaavinani.
Ainakaan siis en voi olettaa enkä odottaa, että juttelu Veljen kanssa jotenkin auttaisi minua eteenpäin tässä Projektissa. Veljen kanssa juttelu tuskin tuo minulle sen kummempaa näkökulmaa, koska minähän olen jo muutenkin aika pessimistinen tapaus. Veljen kanssa keskustelu tuo minun ajatuksiini korkeintaan uutta melankoliaa, mutta minä kun haluaisin ajatella valoisammin ja iloisesti, enkä murehtia tällaisia…
No. Tänään tietysti olen jutellut Veljen kanssa, mutta enhän minä ole mitään vastausta mihinkään saanut. Sen sijaan olen miettinyt mielessäni syitä vähän kaikkeen, mutta olen myös onnistunut kumoamaan niitä aika kiitettävästi.
En enää tiedä, mitä minä voin tehdä tai mitä minun pitäisi tehdä. Tuntuu, että olen noin suurin piirtein tehnyt kaiken voitavani, enkä enempää oikeastaan voi tehdä. Odottaminen on tässä vaiheessa vissiin sitten ainut mahdollinen tehtäväni, ja siitäkään en todellakaan pidä edes ajatuksena. Inhoan odottamista ja epävarmuutta. Mutta ihan totta, mitä minun sitten pitäisi tehdä? Olenko vain liian tyhmä ymmärtämään, että on olemassa joku toinenkin vaihtoehto? Siis odottamisen lisäksi…
Esitin tietysti tänään erään lisäkysymyksen, johon kaipaan nyt vastausta. Mutta sitähän en taas näytä saavan sitten millään, syystä tai toisesta. Tämä on hyvin ahdistavaa, koska en todellakaan nauti siitä, että lepään laakereillani tällaisissa tilanteissa. Haluaisin selvittää asiat mahdollisimman nopeasti, tehdä ne selväksi ennen kaikkea itselleni.
Voi …. tätä mun elämää.
Kommentit