Okei. Minä soitin tänään Miehelle, joka tietysti kyseli, miksen soittanut sille eilen illalla. Vastasin, etten viitsinyt. Mies kysyi, miksi. Vastasin, etten oikein tiedä itsekään. Mies kysyi samaa hetken päästä uudelleen, jolloin vastasin että ajattelin, että en viitsi soittaa, koska sillä kuului jo päivälläkin olevan niin hauskaa. (Oikeastaan yhtenä isona syynä oli se muija, joka näyttelee tissejään kaikille. Se minua otti aivoon, mutta en viitsinyt alkaa riitelemään siitä, koska satun myös tietämään, että sillä ja Miehellä ei ole eikä koskaan ole ollutkaan mitään, eikä Mies sitä siinä mielessä ole ajatellut. Tosin onhan se sen muijan tissejä katsellut hyvinkin innoissaan, että tiedä sitten mitä sen päässä liikkuu. Tätä en kuitenkaan sanonut.) Mies tuhahti vastaukseksi, että oli kyllä jo sammunut hyvissä ajoin. Tämän päivän se kuulemma on maannut kotona vällyjen välissä.

Pitempäänhän me emme taaskaan puhuneet, mutta tapojeni mukaan minä lupasin taas soittaa sille myöhemmin, enkä tietenkään soittanut. Jostain syystä soitot Miehelle ovat vähän jääneet, enkä oikein osaa sanoa, miksi. Tietysti täällä on tekemistä eikä puhelimen ääressä tule oltua. On myös niin paljon ajateltavaa, että ehkä jotenkin tahtomattanikin ikään kuin työnnän Miestä kauemmaksi. Tulee ajateltua tätä vallitsevaa olotilaakin; että olenkohan raskaana. Ja jos olen, niin mitähän Mies mahtaisi siitä olla mieltä. Toisaalta minulle on ihan sama, mitä mieltä Mies on asiasta, koska aion joka tapauksessa pitää lapsen, mikäli sitä odotan.
 
Tällä hetkellä Mies varmaankin nukkuu, ja on käynyt nukkumaan miettien, miksi minun soittoani ei kuulu. Mies voisi kyllä työntää sitä rahaa muuallekin kuin baareihin ja jättää itselleen edes sen verran, että voi ostaa itselleen tarvittaessa puheaikaa. Mutta luultavasti se ei näe asiaa niin, koska sen mielestä minä voin ihan yhtä hyvin soitella sille. Tällainen yksipuolisuus – väliaikainen – ei kuitenkaan tunnu minusta oikein mukavalta.
 
Tuli tuossa mieleeni sellainenkin asia, että Mies taisi muuten taas vedota siihen, että pakkohan hänenkin on jotain keksiä, kun minäkään en ole siellä. Puhuin erään ystäväni kanssa, ja olimme molemmat samaa mieltä siitä, että aikuisella miehellä olisi varmasti paljon muutakin tekemistä, jos sitä vain viitsisi etsiä. Enhän esimerkiksi minäkään lähde joka kerta baariin vetämään päätäni täyteen tai ostamaan Alkosta viinapulloa, jos Mies on vaikkapa joidenkin kavereidensa kanssa jossain tai muuten vain ”poissa”. Okei, alkoholi ei minua kyllä kiinnosta hirveästi muutenkaan, joten ehkä se on huono vertailukohde. Pointti kuitenkin on selvä, ja se riittää.
 
Kerta toisensa jälkeen Mies (kaikista vannotuksistaan huolimatta) löytää itsensä joko oman pullon ääreltä tai sitten baarista grogilasin ääreltä (useimmiten kuvaan kuuluvat molemmat, ehkä myös lasillinen viiniä tai vastaavaa naapurissa), törpöttelee kaikki jäljellä olevat rahansa ja ottaa vielä lainaakin. Siinä sitten saa ihmetellä, että millä loppuaika eletään. Tietysti Mies varmaan olettaa, että minä pelastan sen taas jollakin tavalla. Totuus vain on se, että tällä kertaa minä en aio tehdä sitä. Jokainen huolehtikoon itsestään, en minä voi aina elää suu säkkiä myöten sen takia, että Miehellä sattuu olemaan jano. Kai nyt aikuisen ihmisen pitää jollakin tavoin alkaa ottamaan vastuu itsestään ja siitä, miten elää.