Haluaisin soittaa Miehelle juuri tällä hetkellä, ja kuulla hänen äänensä. Minulla on ikävä Miestä, enkä luultavasti näe häntä ennen sunnuntaita. Tämä on tietysti ihan omien valintojeni tulos, sillä vaikka huomenna lähdenkin täältä, olen huomisillaksi varannut itselleni täysin muuta tekemistä kuin Miehen kanssa olo.

Haluaisin kertoa Miehelle, että minulla on ikävä häntä, ja että pidän hänestä. Haluaisin sanoa Miehelle, etten halua riidellä hänen kanssaan, enkä olla hänelle tympeä. (Tosin tänään emme ole riidelleet, mutta kuitenkin.) Haluaisin sanoa Miehelle, että pitäisihän hänen tietää, miksi suutun ja suutahtelen tietyistä asioista. Mutta Miehen pitäisi myös tietää olevansa minulle tärkeä.
 
Juuri nyt Mies yrittää parhaillaan soittaa minulle. Minä en vastaa. Miksi, jos minulla kerran on ikävä? Ja juuri nyt minä tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, koska en vastannut Miehelle puhelimeen. Luulen aiheuttaneeni Miehelle pahan mielen. En ehkä varsinaisesti niin, että Mies tippa linssissä selittää jollekin satunnaiselle, kuinka minä en vastaa hänen puheluihinsa. Mutta kuitenkin luulen, ettei Miehelle sittenkään ole yhdentekevää se, mitä minä teen ja miten sen teen. Tai tässä tapauksessa, vastaanko puheluihin, olenko hänen tavoitettavissaan, olenko hänen – edes jollakin tavalla.
 
Siksi, koska Mies pyysi minua soittamaan, kun olen perillä. Minä en ole perillä, olen edelleen lähtöpisteessä, ja lähden vasta aamulla. En halua kuulla Miehen pettynyttä ääntä enkä pettymystä, en halua alkaa taas riitelemään.
 
Sitä paitsi tiedän, että Mies on humaltuneena tällä hetkellä, luultavasti jossain ravintolassa. Minua ärsyttää nämä tilanteet, koska juuri tällöin Miehellä on tapana olla kuuntelematta juurikaan minua. Tällöin Mies kuuntelee lähinnä itseään. Hän saattaa puhua tiettyjä asioita, jotka toki kuulostavat kauniilta, mutta eivät seuraavana päivänä vastaakaan enää todellisuutta. Hän saattaa myös avautua minulle omista vaikeuksistaan, mikä on sinänsä hyvä – mutta ehkä minun sijaan Miehen pitäisikin puhua näistä jollekin toiselle miehelle.
 
Sillä haluanko minä välttämättä kuulla sitä, että Mies tuntee välillä olevansa hukassa ja eksynyt, edelliseen parisuhteen jäljiltä? Haluanko minä välttämättä kuulla muisteloita entisen suhteen hyvistä hetkistä? Tai entisestä naisystävästä? En tietenkään, tuskin kukaan muukaan kenenkään uusi kumppani haluaa.
 
Tai haluanko minä kuulla sitä, kuinka Mies kertoo minulle asioita, jotka kyllä haluaisin kuulla juuri nimenomaan Miehen suusta, mutta jotka Mies seuraavana päivänä laittaa alkoholin piikkiin? En tietenkään halua, ja edelleen on sanottava, että tuskin haluaa kukaan muukaan. Kauniit sanat ovat kyllä mukavia, mutta jos niitä ei todellisuudessa tarkoita, niin antaa olla.
 
Olen miettinyt, millaisessa tilassa Mies humalassa ollessaan oikeastaan onkaan. Tuntuu välillä, kuin hän olisi nimenomaan humaltuneena aidoimmillaan. Selvin päin ollessaan tuntuu, kuin Mies pelkäisi tuntea mitään tai heittäytyä mihinkään. Tämähän on tietysti ihan loogista, kun ajattelee monen esimerkiksi juovan juuri siinä tarkoituksessa, että lähtee johonkin tai tekee jotakin, kun ei selvin päin pysty/uskalla/kehtaa.