Eilen löysin hetkellistä valoa elämääni erään R:n avulla. Toivottavasti vain tämä valo pysyisi elämässäni hieman pidemmänkin aikaa, kuin vain yhden päivän. Valoa ja piristystä tässä nimittäin todellakin kaivataan – minä olen hyvää vauhtia masentumassa tämän kurjan elämäni kanssa.
Kaiken lisäksi minua tympii Vapun, kevään ja kesän tulo, koska kaikilla muilla tuntuu olevan hauskaa ja kaikki muut liikkuvat vähän siellä sun täällä. Itsehän siis istun neljän seinän sisällä, enkä todellakaan koe tätä kovinkaan miellyttäväksi. Olisihan se jo aikakin, että minunkin elämässäni tapahtuisi jotain niin mukavaa, että minä voisin sitten olla siihen ihan tyytyväinen. Mutta, sitä ennen minun on kai vain kiltisti siedettävä jos minkälaisia asioita joidenkin ihmisten taholta.
Otetaan nyt esimerkiksi Mies. Yritin eilen ottaa siihen yhteyttä, mutta en saanutkaan sitä kiinni. Jäin odottamaan joksikin aikaa ja odottelu venyi tähän päivään. Siitä ei itsestään kuulunut vieläkään mitään, mutta sain kuin sainkin sen sitten kiinni. Oletuksieni kanssa olin ollut oikeassa; Mies oli kitannut taas päänsä täyteen eilen, ja jatkoi sillä samalla linjalla tänäänkin. Minä en jaksanut alkaa pitää sille mitään moraalisaarnoja, mutta mielessäni huokaisin kyllä varsin kyllästyneesti.
Minua todellakin alkaa pikkuhiljaa ärsyttää oikein toden teolla tuo Miehen alituinen kittaaminen. Jos menisi välillä vaikka edes yksi kuukausi, jolloin se ei yhtenäkään päivänä eksyisi ravintolaan. Korkeintaan ottaisi yhden saunakaljan. Silloin voisin sanoa, että tuo sen homma on terveellä pohjalla. Mutta tällä hetkellä niin ei todellakaan voi sanoa parhaalla tahdollakaan, enkä minä pidä tuosta sen harrastuksesta. Ehkä Mies ei toimisi noin, jos minä olisin paikan päällä, mutta luultavasti se kuitenkin toimisi. Koska tokihan ne ravintolat sitä vetävät yhtä lailla riippumatta siitä, olenko minä siellä vaiko en. Pahimmassa tapauksessa minun pitäisi olla sille kuskina ja jaksaa kuunnella kaikenlaista. Valvoakin vielä pitäisi.
Että ehkäpä nyt kuitenkin on niin, että se Miehen juominen tai juomattomuus ei millään tavalla ole sidoksissa minuun tai siihen, missä minä aikaani vietän. Näyttähän tuolla Miehellä aika kuluvan ihan rattoisasti alkoholinkin merkeissä, että mikäs siinä sitten.
Keskusteltuani Miehen kanssa ehkä jopa minuutin, Miehen keskittyminen herpaantui, koska sille tuli muuta ajateltavaa: Kuka lainaisi sen verran rahaa, että saisi lisää kaljaa? Sitähän se sitten unohtui selvittelemään, eikä enää muistanut keskustelevansa minun kanssani. Minä siinä sitten aikani odotin, kunnes turhauduin ja lopetin moisen lyhyeen. Tympäisi, mutta sitä enemmän mietitytti.
Toinen esimerkki voisi olla T. No, se ei käyttäydy noin, mutta sanotaanko että se ei saa oikein tehtyä sitä, mitä sen pitäisi. Se on kovasti minun kanssani kyllä samaa mieltä (paha niitä tosiasioita on lähteä kieltämäänkään) ja muuta, mutta siitäkään huolimatta se ei saa aikaiseksi hoitaa asioita siihen malliin, että joku asia johonkin suuntaan etenisikin. Sitähän tässä siis on odoteltu. (Minun elämänihän on ainaista odottelua ihan joka asian suhteen, kuten huomaatte.) Mutta. Yön aikana minulle tulikin sellainen mieli, että antaa T:n tehdä niin kuin parhaaksi näkee. Kaipa se osaa toimia, jos siitä siltä tuntuu. Jos ei tunnu, niin antaa olla toimimatta. En minä jaksa jatkuvasti olla tuuppaamassa ihmistä oikeaan suuntaan.
Minua väsyttää aivan tavattomasti. Lueskelin tuossa eilen jotain artikkelia, jossa sanottiin että ”Menin aivan sanattomaksi.” Minä luin, että ”saunattomaksi”, ja ihmettelin mielessäni, miten saunattomuus nyt sitten liittyikään itse asiaan. Virhettä en huomannut vielä pitkään aikaan, kunnes sitten sanattomuus hyppäsi silmilleni. Juu, ei siellä saunattomuudesta puhuttu…
